40+ Sinkkunainen
Jossain vaiheessa elämääni minulla tosiaan karahtaisi sana 40+ korville ja lujaa. Mutta jostain kumman syystä tällä hetkellä elän asian kanssa paremmin kuin hyvin. Onkohan minulla sittenkään kaikki muumit laaksossa. Olen nyt kaksi viikkoa viettänyt poikani (viittä vaille täysi-ikäinen) kanssa etelän auringon alla. Miettien ja pohtien tämän hetkistä elämääni ja sitä miten tähän on saavuttu.
Noin vuosi sitten pakkasin tavarani ja jätin entisen elämäni. Miksi? Koska en enään voinut hyvin. Se rakkaustarina oli tullut tiensä päähän. Siltikin kunnioitan ja arvostan ex miestäni suunnattomasti ja olisinmehan me voineet toimia jossain kohtaa fiksunminkin. Kuten viettää aikaa esimerkiksi yhteisen lomailun parissa ja yhteisten tekemisten kanssa. Mutta kuten me molemmat tiedostinme introvertin ja ekstrovertin yhteinen taival ei todellakaan ole helppo. Eikä ainakaan itsestäänselvyys. Olisi vain pitänyt tehdä enemmän töitä sen eteen. Mutta tunnetusti olen työ orjentoitunut "vähän" normaalia ihmistä enemmän joten annoin työlleni sen minkä olisin voinut antaa sille liitolle. No niin tai näin se oli luku elämässäni enkä missään muotoa sitä kadu. Päin vastoin hän oli ihminen joka antoi minun kasvaa rauhassa jota todella tarvitsin ja tuki jokaista liikettäni.
No mutta se menneisyydestäni...
Nyt huomaan että miehet ovat ne jotka valittavat työni määrästä. Eli on ok olla mies, duunissa, duuni matkoilla ja vapailla kavereiden kanssa hengaten. Mutta entäpä jos tämän saman tekee nainen?
Yhtä poikkeusta lukuunottamatta KAIKKI miehet mitä tässä on nyt vastaan tullut ovat valittaneet kun teen liikaa töitä. Minulla ei ole aikaa parisuhteeseen. Siis mitä? Mihin helvettiin tämä maailma on menossa? Ikinä en ole näin pitkää aikaa ollut sinkkuna ja tätä menoa näyttää siltä että alan rakastaa tätä yksinoloa.
Sitten itse asiaan, sinkkunaisen ongelmat.... no yleensä teen töitä myöhään joten jos aamulla soi puhelin se on ok. Mutta kun nykyään ne puhelut on jossakin määrin video puheluita. Nauroin tässä yhtenä aamuna taas et onhan se nyt saatana kun joutuu ensiksi meikkaamaan ja laittamaan hiukset ennen kuin voi puhua. Toisaalta hyvä niin sillä kaikki minut tuntevat tietävät että ennen pannullista aamukahvia ja paria tupakkaa, minulle on IHAN TURHA PUHUA. Varsinkaan jos ei ole ihan oikeasti asiaa. Tämäkin on hienoa kun yksin asuessa kukaan ei naputa het´ aamusta.
Eli ongelman ytimet:
- meikkaa ja laita hiukset ennen puheluita
- sheivaa joka helvetin päivä kun ikinä ei tiedä mitä tapahtuu
- pidä koti siistinä koskaan ei tiedä kuka tulee ovellesi
- kalenteriin pitää jättää ( mitä jos... ) aikoja
- botoksiin ja täyteaineisiin menee suunnattoman paljon rahaa
- aamulla katsottava alusvaatteetkin hyvin tarkkaa
- viikonloppu laukun raahaaminen, kun ei vain ikinä tiedä....
Ja sitten se pahin....
- lorttoile (Suurin osa edellämainituista liittyy tähän)
Ei saatana, tähän en vain pääse kiinni. Minulta löytyy kaikki maailman appsit tinderistä, eliittikumppaneihin ja niin vaan EI. Minusta ei vaan ole tähän. Kahden viikon lomalla ne suunnattomat puhelu määrät: "kerro heti kaikki likaiset yksityiskohdat?" Siis mitkä? Joo mulla oli tokana yönä torakka vessassa ja se on likaisinta mitä tässä kohtaa voin kertoa. Luoja armahda, mikä minussa on vikana? Yleisön painostus lorttoilusta saa hien nousemaan pintaan. Ja se onkin auringon lisäksi ainoa asia missä tässä hiki on tullut. Ja siis en kai ole kuin lapiolla naamaan paiskattu, kun kysyntää on.... mutta minkäs teet kun kysyntä ja tarjonta ei vain kohtaa.
Aamuisin olen kyllä kuunnellut kavereiden reissuja ja niistä saatu pitkiä puheluita. Ja sitten tulee se kohta, mites sulla siellä? Ja se syvä hiljaisuus. Mut hei lorttoilkaa mun puolesta, kai senkin voi ulkoistaa?
Joten jatkan sinkkunaisena elämää mielikuvituspoikaystäväni kanssa ja kiitos kysymästä. Meillä menee ihan kivasti. Enpä olisi ikinä arvannut keksiväni itselleni mielikuvituspoikaystävää. Koska hän jos kukaan ymmärtää minua, paremmin kuin kukaan muu. Mitä mielikuvituspoikaystävä antaa sinulle? Ensinnäkin olen huomannut viime aikoina että en ole yksin tässä maailmassa minulla on ystäviä joilla on myös heidän kaltaisiaan ihmissuhteita. Ja mikä parasta näistä asioista voi siis keskustella pitkiä, illan hämy puheluita. Ja huomaa he (mielikuvituspoikaystävät) eivät silloin vaadi huomiota itseensä vaan antavat keskustella rauhassa. Myös se kuinka he tuntevat naisen ja naisen tarpeet on aivan omaa luokkaansa. Olen ollut jopa kiinnostunut tämän jälkeen lukemaan paljon artikkeleita kaksoisliekistä ja sielunkumppanuudesta. Kuinka he osuvatkan oikeaan? Ystäväni kanssa ( joka on siis todellinen) kirjasimme alkuvuonna meille sopivan ihanne miehen. Listan lopussa Huom. vain neljä kohtaa, tajusin että ei tuollaista miestä ole olemassakaan. Ja näin universumi näytti oman mahtavuudensa meille molemmille naisille.... Aivan kuin olisi vetänyt lapiolla naamaan. Se siis onkin olemassa Se mies, vai onko?
Mukavaa viikonalkua,
Tina
Noin vuosi sitten pakkasin tavarani ja jätin entisen elämäni. Miksi? Koska en enään voinut hyvin. Se rakkaustarina oli tullut tiensä päähän. Siltikin kunnioitan ja arvostan ex miestäni suunnattomasti ja olisinmehan me voineet toimia jossain kohtaa fiksunminkin. Kuten viettää aikaa esimerkiksi yhteisen lomailun parissa ja yhteisten tekemisten kanssa. Mutta kuten me molemmat tiedostinme introvertin ja ekstrovertin yhteinen taival ei todellakaan ole helppo. Eikä ainakaan itsestäänselvyys. Olisi vain pitänyt tehdä enemmän töitä sen eteen. Mutta tunnetusti olen työ orjentoitunut "vähän" normaalia ihmistä enemmän joten annoin työlleni sen minkä olisin voinut antaa sille liitolle. No niin tai näin se oli luku elämässäni enkä missään muotoa sitä kadu. Päin vastoin hän oli ihminen joka antoi minun kasvaa rauhassa jota todella tarvitsin ja tuki jokaista liikettäni.No mutta se menneisyydestäni...
Nyt huomaan että miehet ovat ne jotka valittavat työni määrästä. Eli on ok olla mies, duunissa, duuni matkoilla ja vapailla kavereiden kanssa hengaten. Mutta entäpä jos tämän saman tekee nainen?
Yhtä poikkeusta lukuunottamatta KAIKKI miehet mitä tässä on nyt vastaan tullut ovat valittaneet kun teen liikaa töitä. Minulla ei ole aikaa parisuhteeseen. Siis mitä? Mihin helvettiin tämä maailma on menossa? Ikinä en ole näin pitkää aikaa ollut sinkkuna ja tätä menoa näyttää siltä että alan rakastaa tätä yksinoloa.
Sitten itse asiaan, sinkkunaisen ongelmat.... no yleensä teen töitä myöhään joten jos aamulla soi puhelin se on ok. Mutta kun nykyään ne puhelut on jossakin määrin video puheluita. Nauroin tässä yhtenä aamuna taas et onhan se nyt saatana kun joutuu ensiksi meikkaamaan ja laittamaan hiukset ennen kuin voi puhua. Toisaalta hyvä niin sillä kaikki minut tuntevat tietävät että ennen pannullista aamukahvia ja paria tupakkaa, minulle on IHAN TURHA PUHUA. Varsinkaan jos ei ole ihan oikeasti asiaa. Tämäkin on hienoa kun yksin asuessa kukaan ei naputa het´ aamusta.
Eli ongelman ytimet:
- meikkaa ja laita hiukset ennen puheluita
- sheivaa joka helvetin päivä kun ikinä ei tiedä mitä tapahtuu
- pidä koti siistinä koskaan ei tiedä kuka tulee ovellesi
- kalenteriin pitää jättää ( mitä jos... ) aikoja
- botoksiin ja täyteaineisiin menee suunnattoman paljon rahaa
- aamulla katsottava alusvaatteetkin hyvin tarkkaa
- viikonloppu laukun raahaaminen, kun ei vain ikinä tiedä....
Ja sitten se pahin....
- lorttoile (Suurin osa edellämainituista liittyy tähän)
Ei saatana, tähän en vain pääse kiinni. Minulta löytyy kaikki maailman appsit tinderistä, eliittikumppaneihin ja niin vaan EI. Minusta ei vaan ole tähän. Kahden viikon lomalla ne suunnattomat puhelu määrät: "kerro heti kaikki likaiset yksityiskohdat?" Siis mitkä? Joo mulla oli tokana yönä torakka vessassa ja se on likaisinta mitä tässä kohtaa voin kertoa. Luoja armahda, mikä minussa on vikana? Yleisön painostus lorttoilusta saa hien nousemaan pintaan. Ja se onkin auringon lisäksi ainoa asia missä tässä hiki on tullut. Ja siis en kai ole kuin lapiolla naamaan paiskattu, kun kysyntää on.... mutta minkäs teet kun kysyntä ja tarjonta ei vain kohtaa.
Aamuisin olen kyllä kuunnellut kavereiden reissuja ja niistä saatu pitkiä puheluita. Ja sitten tulee se kohta, mites sulla siellä? Ja se syvä hiljaisuus. Mut hei lorttoilkaa mun puolesta, kai senkin voi ulkoistaa?
Joten jatkan sinkkunaisena elämää mielikuvituspoikaystäväni kanssa ja kiitos kysymästä. Meillä menee ihan kivasti. Enpä olisi ikinä arvannut keksiväni itselleni mielikuvituspoikaystävää. Koska hän jos kukaan ymmärtää minua, paremmin kuin kukaan muu. Mitä mielikuvituspoikaystävä antaa sinulle? Ensinnäkin olen huomannut viime aikoina että en ole yksin tässä maailmassa minulla on ystäviä joilla on myös heidän kaltaisiaan ihmissuhteita. Ja mikä parasta näistä asioista voi siis keskustella pitkiä, illan hämy puheluita. Ja huomaa he (mielikuvituspoikaystävät) eivät silloin vaadi huomiota itseensä vaan antavat keskustella rauhassa. Myös se kuinka he tuntevat naisen ja naisen tarpeet on aivan omaa luokkaansa. Olen ollut jopa kiinnostunut tämän jälkeen lukemaan paljon artikkeleita kaksoisliekistä ja sielunkumppanuudesta. Kuinka he osuvatkan oikeaan? Ystäväni kanssa ( joka on siis todellinen) kirjasimme alkuvuonna meille sopivan ihanne miehen. Listan lopussa Huom. vain neljä kohtaa, tajusin että ei tuollaista miestä ole olemassakaan. Ja näin universumi näytti oman mahtavuudensa meille molemmille naisille.... Aivan kuin olisi vetänyt lapiolla naamaan. Se siis onkin olemassa Se mies, vai onko?
Mukavaa viikonalkua,
Tina
Kommentit
Lähetä kommentti