On aika ottaa koppi

Puoli vuotta itsensä kanssa on antanut elämässäni paljon. Joku viisaampi on joskus minulle sanonut että kun tiedät mitä oikeasti haluat niin silloin on pitää miettiä mistä oikeasti olet valmis luopumaan. Universumi. Kuvittelin sen olevan oikeasti osittain vain ajatukseni mielikuvitus tuotetta, mutta ei se ole. Se miksi kuvittelin oli se syy että itse koko ajan hankaan vastaan sitä mitä se todellisuudessa on minulle antamassa. Miksi sitä ei vain voi ottaa vastaan? Jos luettelisin tähän kaiken sen mitä se yrittää antaa ja mitä minä torppaan niin Te nauraisitte ääneen. Siis niin selviä merkkejä, miksi ei vain osaa ottaa vastaan?

Se on sama kuin puhutaan ääneen. Miksi ihminen ei kysy toiselta mitä hän haluaa, sillä kaikki olisi paljon helpompaa kun kysyy suoraan. No siksi, koska hän ei ole varma haluaako hän kuulla vastausta. Mitä jos vastaus ei miellytä, tai se on juuri sitä mitä toivot? Mitä sitten tapahtuu? Muuttaako se kenties jo olemassa olevia asioita, tekeekö se olemassa olevat asiat vaikeammiksi? Jokainen rakastaa helppoa elämää, samoin minä. Saan herätä aamulla hymyillen, kävellä lenkillä ja keskustella ajatuksissani universumin kanssa ja pohtia mitä elämältäni haluan. Varsinkin kun nyt olen oppinut huomaamaan että välillä saatan toivoa vahingossa universumilta jotain mitä en oikeasti halua. Täytyy osata käsitellä tunteet ja tuntea itsensä, kykynsä ja toiveensa. Tunnen olevani oikeutettu koska olen näin paljon kasvanut tämän vuoden puolella.

Viime vuodesta jäi suuret haavat jotka kuitenkin kaikesta huolimatta olen saanut paikattua. Ja jäi siitä viime vuodesta myös jotain muutakin, en ikinä olisi voinut uskoa että minä pääsen tuollaisiin tunne tiloihin. Vaikka olen aina ollut tunteellinen joka menee enemmän tunne puolella kuin järjellä… mutta tämä reissu oli ihan omaa luokkaansa. Ja olen onnellinen että sain kokea senkin. Joskus pitää saada kunnolla turpaansa että voi nousta ja tuntea taas olevansa vahvempi, itsenäisempi Minä. Ja mikä on lääke kaikkeen tähän! Aika.