Turhaakin turhemmat tunteet

Tänään on se päivä kun olen kävellyt pitkin Helsingin katuja. Ai luoja kuinka vapauttavaa. Tällä hetkellä istun ja teen samassa töitä ranta kadulla, miettien kuinka onnellinen olenkaan.

Jäin eilisen kirjoitukseni myötä pohtimaan erilaisia ajatuksia. Eilen tein henkilökohtaisen päätöksen, ei enään spekulointia. Jos muut eivät osaa sanoa mitä tahtovat niin se on heiltä pois. Ja jos itse tahdon sanoa, niin sanon sen myös. Muuten on aivan turha vinkua ja vikistä. Kutsuisinkin tätä tunteiden siivoamiseksi. Me siivoamme välillä sosiaalisesta mediastamme pois ihmisiä joita emme tahdo siellä pitää. Tämä on vähän sama asia, siivotaan pois tunteita joita on turha kantaa. Ne ovat raskaita ja aiheuttavat aivan liikaa päänvaivaa. Ja miksi?? Ei se kuitenkaan mitään anna. Jos jonkun (naisen) suusta tähän tulisi joku vertauskuva niin se olisi MIES. Ei nekään turhia tunteita kannattele, sen olen tässä viime viikkoina huomannut, joten niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Tai sitä saa mitä tilaa ja mitä muita näitä lausahduksia nyt on.

 Hauskinta tässä kaikessa on että minun elämäni yksinkertaistuu kerta kerran jälkeen. Aina kun oivallan jotain uutta. Joten kuinka yksinkertaista ja helppoa elämä voikaan olla? Odotan jännityksellä. Eilen illalla palasin kotiin noin klo 21, huomaten pihalla kuinka likainen autoni oli. Menin sisälle, kaivoin auton avaimet, laitoi musiikin kaakkoon ja tanssin olohuoneessa, jäätävän iso hymy kasvoillani. Pohdin samalla, että en edes tiennyt miksi olen näin onnellinen, mutta kuin minä vain olen.... ja näin seuraavassa hetkessä olinkin jo matkalla autopesuun.

Jos haluatte pitää minua hulluna... just do it. Ensimmäistä kertaa elämässäni, minulle ei anna kukaan suuntaa ja minua ei kiinnosta muiden mielipiteet minkään vertaa. Olenhan nainen, +40 joka on juuri löytänyt oman paikkansa tässä maailmassa ja olen helvetin ylpeä siitä.