Kuinka kauas pitää mennä jotta näkee lähelle?

 Viimeiset päivät ovat oikeasti olleet todella huikeita. Elämääni on saapunut uusia ihmisiä ja samalla ne "vanhat" ovat todellakin näyttäneet että ovat elämässäni. Juuri sellaiset joiden tahdon olevan ja jotka myös antavat eikä vain ota. 

Uudet parisuhteet vievät aina aikaa ystäviltä. Tutustumme toisiimme ja sitä myöten ne jo olemassa olevat ihmiset jäävät väistämättäkin vähän taka alalle. Vaikka me emme sitä tahalleen tekisikään. Pahimmassa tapauksessa kun parisuhde loppuu niin sinun ystävät kertovat oikean mielipiteen kumppanistasi. Ja voi olla että juuri tämän vuoksi et ole heitä juuri nähnytkään. 

Miksi ihmisen  pitää sokeutua parisuhteessa? Miksi pitää oikeasti ajautua niin kauas että näkee mitä sinulla oikeasti on lähellä? Itse näen nyt että minulla on vieressäni juurikin se mitä tarvitsen. Saan olla oma itseni omine joskin jääräpäisine mielipiteineni. Olen aina sanonut mitä ajattelen. Siitä aasin silta erääseen keskusteluun jonka kävin edellisessä elämässäni. Kysymys kuului: Onko sinun aina oltava niin suora? Miksi sinä aina sanot mitä ajattelet?

Totta näin teen ja se on minun tapani toimia. Mutta miksi ihmeessä toimisin toisin. Ei elämä voi olla että sanot vain mitä toinen tahtoo kuulla. Tai siis voi ja joillakin onkin. Se on nyt tullut nähtyä. Jos sinä et voi parisuhteessa sanoa toiselle mitä ajattelet tai että sinun pitää miettiä meneekö tämä kaksin keskustelu seinien ulkopuolelle. Siitä puuttuu jotain. Ja uskon asian ydin olevan LUOTTAMUS. Juuri siksi nämä ihmiset jotka oikeasti ovat rinnallani juuri nyt kertoen kuinka minä muutuin ja minkälainen minusta tuli. 

Olen valmis vastaanottamaan kaiken kritiikin koska juuri se jos mikä niin kasvattaa. 

Nostan käteni ylös virheen merkiksi ja myönnän: anteeksi toimin väärin Teitä kohtaa. Pystyn sen myös ääneen sanomaan. Tyhmyyttä on jos toistan sen, mutta olen oppirahani maksanut. 

Pohdintoja iltaan... ja hymyä, koska elämä on matka jolloin opimme ja löydämme itsemme. 

Tai noh, ei kaikki.