Yksin omassa kuplassa on hyva olla

Missä kohtaa tulee ymmärtää yksin asuvan ihmisen omaa kotikenttää? Omaa kenttää josta ei ole valmis luopumaan. Omaa reviiriä minne kukaan ei astu satuttamaan. Omaa tiedostettua tietoisuutta. Reviiristä jossa ei vain pysty vastaanottamaan mitään, eikä ehkä ole haluakaan. 

Olen aina pitänyt itseäni tunteellisena ihmisenä. Olen aina antanut ihmisille mahdollisuuden. Jokainen ihmisuhde, on se sitten ystävyys, työ, parisuhde tms. Kaikkille olen antanut aina puhtaan pöydän. Nyt olen huomannut kuinka paljon viimeisin parisuhteeni minua satutti. Vei pohjan. Ei se että olisi valehdellut, pettänyt, kusettanut..nämä on jo nähty. Mutta se että hän oli viemässä minulta kasvoni. Se on aivankin varmasti ollut pahin kolaus. Sen jälkeen ihmisiin luottaminen on ollut aivan helvetin vaikeaa ja tulee olemaan. Kuinka ihminen voi olla niin saatanan sokea??????????

Huomaan peilaavani kaikkia ja kaikkea mitä ihmiset tekee, toimii tai sanoo. Pääsenkö tästä yli? Joo varmasti joskus kun on sen aika. Mutta en todellakaan ole valmis ottamaan "turpaani" henkisesti uudestaan ja uudestaan. Tunnen olevani sisältä aivan kuollut ja kylmä. Heikkoina hetkinä saatan antaa hetken siiman mutta vedän sen myös yhtä nopeasti takaisin. 

Ja vaikka kaikki tälle naurahtaa, mitä sinä nyt tuollaisia ajattelen ja kuka sanoo milloin mitäkin. Mutta tosi asia on se että raskasta on tämäkin. Joten liikutaanpa nyt vain elämässä omaa tahtia ja omassa kuplassa. Silloin ei pääse sattumaan eikä tapahtumaan. 

Hyvää alkanutta vuotta ystävät rakkaat jännä nähdä mitä universumilta saadaan. Mutta kaiken otan mielelläni vastaan<3

Tina