Kuinka isällä menee nyt?

Kirjoitan tämän postauksen, vaikka jälkikäteen kuulin että edellisestä minua uhkailtiin oikeudella. Aika outoa käytöstä ihmiseltä joka on polttanut toisen ihmisen elävältä. Mutta joo muistutan vielä että kirjoitan tätä blogia omilla ajatuksillani, en kenenkään puolesta. Ja missään kohtaan en tuota pientä prinsessaa näillä kirjoituksilla vahingoittaisi vaan haluan että ihmiset lukevat mitä minä näen ja koen. 

Eli moni on kysellyt mikä oli aikaisemman postaukseni lopputulos. No kuten kaikki tiedämme niin mitkään tuollaiset asiat eivät mene Suomessa kovinkaan reippaasti. Mutta kirjoitan ja kerron Teille tässä väliaika tietoa.

Kuten aikaisemminkin olen Teille kertonut siitä kuinka hyvin tunnen isän eli Villen. Olen vuosi kausia seurannut hänen elämäänsä sivusta. Ja nyt vihdoin ja viimein olen todella onnellinen että hän on löytänyt paikkansa. Ja vaikka tässä tapauksessa yritetään huoltajan puolelta tehdä asioista vaikeaa niin kerrankin näen kuinka hän osaa ottaa vastaan sen mitä annetaan ja hän oikeasti uskoo siihen mitä hän itse tekee. Ja siis tässä tuo huomio koska Villehän ei ole saanut yhteyshuoltajuutta lupauksista huolimatta ja ei tietenkään silloinhan hän voisi päättää oman lapsensa asioista.

Mutta asiaan ja miksi siis ei uskoisi, ennen kerho elämää ja muita vuosien tuomia eri vaiheita Ville oli koulussa ihan hyvä ja armeijassa hän viihtyi. No jokainen meistä valitsee tiensä kuten hänkin. Eikä kukaan meistä voi sanoa onko se ollut väärä vai oikea polku, mutta sen me kaikki tiedämme että menneisyytemme tekee meistä sen mitä olemme nyt. Ja voi luoja tuon noita nais sotkuja vuosien varrelta. Milloin se on ollut molempien siskojen kanssa, milloin vain muuten toukkaroinnut ja näille kaikelle voin vain hymyillä. Olenhan itsekin hänen ensirakkaus <3 

Tänään aamulla keskusteltuamme kolme pitkää puhelua niin jokainen päättyi aina samaan ajatukseen. Ei kannata toistaa samaa virhettä ja odottaa eri lopputulosta. Ja jos ei ole valmis itse muuttumaan niin kuka sen muutoksen tekee. Se vaatii ponnistelua, välillä saattaa tarvita tukea mutta kaikkeen on aina ratkaisu, suuntaan tai toiseen. Ekan kerran kun Ville kertoi menevänsä ammattikorkeaan, noh olin sen verran skeptinen mutta aina pitää antaa mahdollisuus. Ja kuinka ollakkaan hän raivasi tiensä sinne, siitä olen erityisen ylpeä. Ja ammattikoulun paperit yhtä vaille täys 5. Nyt suunnittelemme heidän häitään ja noh... lisää iloisia perhetapahtumia tulossa ensi vuonna, mutta niistä tekin kuulette varmaan myöhemmin. Mutta kaiken kaikkiaan kerron mitä Villelle kuuluu: Oikein hyvää, käy töissä, menossa uusille urille ja on onnellinen. Ainoa mitä hän kaipaa elämäänsä on se pieni kaunis prinsessa. Se jonka muistan olevan viimeisen 15 vuoden ajan sen hartain toive. 

Onneksi tällä hetkellä ne tapaamiset pyörii joka toinen viikonloppu. Se on ainoata hetkiä jolloin me emme soittele vaan annan heille täyden rauhan. Saan kyllä nähdä ihastuttavia videoita onnellisesta muksusta. Mikä toisaalta lämmittää mieltä mutta toisaalta harmittaa. Miksi lapsi asuu tuntemattoman kanssa kun mahdollisuus olisi asua isän kanssa jossa on muitakin lapsia. Vain siksi että äiti (katkeranako) päätti näin? Miten pieni lapsi käsittelee asian kun hänen pitää viikonloppujen jälkeen palata "hoitopaikkaansa" (tarkoitan siis sijaiskotia). Miksi muilla lapsilla on oikeus jäädä isän kotiin mutta hän joutuu aina lähtemään pois sieltä. Siis en vain käsitä, missä kohtaa vanhemmat alkaa käyttämään lapsiaan aseena? Onko tämä sitä hyvää vanhemmuutta?  No tämä on varmaan lopullinen suo jos niikseen menee. Mutta nyt vain odotellaan miten seuraavassa luvussa asiat etenevät. Minä toivon, että kaikki päättyy lopun viimein lapsen edun mukaisesti. 

Eli sellasia mietteitä tällä kertaa. Ja kuinka hyvältä voi tuntua toisen ihmisen onni. Pitäkää huolta toisistanne <3 Olet rakas.